Disinformaatiosta tulossa uusi normaali?

"Poliittinen keskustelu on muuttumassa."

Tätä toistellaan julkisuudessa jatkuvasti. Tekoäly, digitaalinen teknologia ja uudet poliittisen viestinnän muodot vaikuttavat vaaleihin ja yleiseen mielipiteeseen.

Miten yleisö kokee disinformaation?

Kokemusta disinformaatiosta voi tulkita siltä kannalta, että disinformaatio on muodostunut taustameluksi.

Kysymys kuuluukin, miten tämä vaikuttaa siihen, miten ihmiset omaksuvat tietoa, viestejä ja perusteluja ajan kuluessa.

Nuoret ja miehet näkevät erilaisen keskustelun kuin muut

Nuoret, erityisesti nuoret miehet, sanoivat kyselyissä todennäköisemmin kuin muut kohtaavansa usein disinformaatiota. Erot olivat selkeitä, mutta ehkä vielä kiinnostavampia nykynäkökulmasta, kun nämä nuorten ryhmät elävät suurten verkkoalustojen aktiivisen poliittisen viestinnän keskellä.

Kyseisessä ryhmässä ovat myös monet tulevat mielipidevaikuttajat, aktivistit ja poliittisesti aktiiviset kansalaiset. Miten heidän halukkuuteensa osallistua ja kuunnella vaikuttaa kokemus siitä, että viestintää manipuloidaan tai se on epäluotettava?

Epäluottamus kaikukammiona

Yksi tutkimustulosten selkeimmistä tuloksista ei liity teknologiaan vaan luottamukseen. Ihmiset, joilla oli

1. vähän luottamusta muihin ihmisiin

2. pessimistisempi näkemys tulevaisuudesta

3. huonompi henkilökohtainen hyvinvointi

kertoivat useammin altistuneensa disinformaatiolle.

Tämä herättää kysymyksiä, joihin ei ole selkeitä vastauksia.

Onko disinformaatio jotakin, joka vaikuttaa helpommin vai onko se jotakin, joka koetaan helpommin vähäisen luottamuksen ilmapiirissä? Missä määrin disinformaation kokemus vahvistaa jo olemassa olevaa voimattomuuden tai poliittisen etäisyyden tunnetta?

Uskomus siihen, että esimerkiksi vaaleja voidaan manipuloida, uhkaa heikentää demokraattisten päätösten legitimiteettiä. Mielipidejohtajille tämä tarkoittaa paitsi kilpailua huomiosta ja ongelmista. Heidän on kyettävät toimimaan kentällä, jossa koko ajan kyseenalaistetaan järjestelmän oikeudenmukaisuutta.

Kuka päättää, mikä on totta?

Disinformaatio ei liity ainoastaan nimettömiin tileihin tai ulkomaisiin toimijoihin. Myös perinteiset tiedotusvälineet mainitaan disinformaation lähteinä. Tämä viittaa siihen, että ongelma ei ole pelkästään väärässä tiedossa vaan ”luottamuskuilussa”.

Kun raja disinformaation, puolueellisuuden ja epäluottamuksen välillä hämärtyy, hankaluudet kasvavat. Miten rakentaa uskottavuutta keskustelussa, jossa eri ryhmillä on radikaalisti erilaiset käsitykset siitä, mitkä lähteet ovat luotettavia?

Avoimia kysymyksiä

Kiinnostavinta ei ole se, kuinka moni kokee itsensä altistuneeksi disinformaatiolle, vaan mitä tämä kokemus tekee

• halukkuudelle osallistua poliittisiin keskusteluihin
• luottamukselle demokraattisiin instituutioihin
• mahdollisuuksiin vakaville toimijoille olla yhteydessä äänestäjiin.

Kun teknologia, tekoäly ja uudet viestintämallit kiihtyvät, nämä kysymykset muuttuvat vaikeammiksi mutta myös tärkeämmiksi. Ruotsin demokratia ja instituutiot ovat vahvoja vaikeassa maailmassa, mutta olisi naiivia uskoa, etteivät ne tarvitse suojaa ja tukea nyt eikä tulevaisuudessa.